DAX Markkina-analyysi, huhtikuu 2020

DAX Markkina-analyysi, huhtikuu 2020

21. huhtikuuta 2020

DAX laski maaliskuussa pahimmillaan yli -30% ja DAX kävi alimmillaan tasolla 8250 tasolla (futuurit kävivät hetkellisesti alle 8000) eli haettiin hyvinkin tarkkaan kuukausikartan MA200 linja, mikä toimi tukitasona myös vuoden 2011 pudotuksessa. Samoiten USAssa SP500 kävi testaamassa vastaavan MA200 tason josta lähdettiin reboundiin - maaliskuun aikana nähtiin historiallisen voimakasta laskua.

Loppukuusta laskua seurasi siis voimakas nousu ylöspäin ja DAX päätti maaliskuun tasolla 9900, myös nousussa nähtiin historiallisesti katsottuna erittäin nopeaa nousua eli volatiliteetti oli maksimissaan. Huhtikuun alku on jatkunut nousun merkeissä mutta heilunta on vähentynyt vasta nyt viime päivinä (tämä analyysi on kirjoitettu 14.04.2020).

Tilanne on teknisesti heikko ja usein vastaavissa putouksissa, DAX on käynyt testaamassa pohjat muutaman kerran ennenkuin on lopullisesti kääntynyt pysyvään nousuun, eli kuukausikartan MA200 linja kannattaa seurata tarkasti. Keskuspankit ovat toisaalta nyt aloittaneet todella voimakkaat ja laajat tukitoimet joten jää nähtäväksi, oliko tämä lasku tässä vai tuleeko vielä toinen aalto alaspäin.

DAX:n pitkä trendi on edelleen kuukausikuvaajassa alaspäin EMA6 ja EMA12 keskiarvoilla mitattuna. DAX on myös molempien liukuvien keskiarvojen alapuolella.

Kuukausikartan pitkän aikavälin tukitasot: 9300, 8000

Kuukausikartan pitkän aikavälin vastustasot: 11400, 12330, 13500

Alla viikkokartta jossa näkyy myös kuukauden pivot -tasot. Kuukauden pivot on 10150, ensimmäinen vastustaso (R1) 12040, ensimmäinen tukitaso (S1) 8016. EMA6 ja EMA12 käyttäen trendin määrittämisessä, DAX on bearish trendissä myös tässä aikaikkunassa.

Keskipitkän ajan vastustasot: 11100, 12040,

Keskipitkän ajan tukitasot: 8200, 7500, 6150

Sijoittajien sentimentti USAssa on edelleen vahvasti bearish puolella ja S&P500 -indeksin volatiliteetti on todella korkea (keltainen viiva).

Huhtikuu on historiallisesti ollut positiivinen kuukausi.

Yllä DAX-indeksin osakkeiden jakauma prosentuaalisesti osakkeen 20 päivän liukuvan keskiarvon (DMA20) ylä ja alapuolella oleviin.

Indikaattori on bullish puolella juuri ny, viime päivien voimakas korjausliike ylöspäin näkyy tässä selkeästi.

McClellan oskillaattori on myös bullish puolella. Mittari on juuri nyt 100 -tasolla ja todennäköisesti nousun voimakkuus heikkenee seuraavat viikot.

Teknisten indikaattoreiden tiivistelmä DAX-indeksi osakkeista: lyhyt, ja keskipitkä trendi on osta tilassa kun pitkä trendi on edelleen myy tilassa.

.

DAX-indeksin historialliset keskimääräiset viikkomuutokset huhtikuussa sekä toukokuun alkupuolella.

DAXin volatiliteetti on edelleen korkea vaikka heilunta on selvästi laskenut viimeiset päivät

Maailman merkittävimmät futuurit: lyhyt ja keskipitkä trendi on osta -tilassa kun pitkä trendi on myy -tilassa

Note: Please note with respect to the information provided above that past performance of a financial instrument is not necessarily indicative of the future performance of that financial instrument.

 

Legal notice

This information is in the sole responsibility of the guest author and does not necessarily represent the opinion of Bank Vontobel Europe AG or any other company of the Vontobel Group. The further development of the index or a company as well as its share price depends on a large number of company-, group- and sector-specific as well as economic factors. When forming his investment decision, each investor must take into account the risk of price losses. Please note that investing in these products will not generate ongoing income.

The products are not capitalprotected, in the worst case a total loss of the invested capital is possible. In the event of insolvency of the issuer and the guarantor, the investor bears the risk of a total loss of his investment. In any case, investors should note that past performance and / or analysts' opinions are no adequate indicator of future performance. The performance of the underlyings depends on a variety of economic, entrepreneurial and political factors that should be taken into account in the formation of a market expectation.

26.10.2021 6:25:06

 

Write a Comment

 

  

 

  

 

* Required fields need to be filled in